Sivu lisätty tulostettavaksi ()

Osakkuusyhtiö Nordea Bank AB

Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki. Sillä on noin 11 miljoonaa asiakasta ja konttoreita noin 650 toimipaikassa. Markkina-arvolla mitattuna Nordea on kymmenen suurimman kattavia finanssipalveluja tarjoavan pankin joukossa Euroopassa. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Sampo-konsernin tilinpäätöksessä Nordeaa käsitellään osakkuusyhtiönä ja se on kirjattu Omistusyhteisö-segmenttiin.

Sampo Oyj omisti 860 440 497 Nordean osaketta 31.12.2015, mikä vastaa 21,25 prosentin omistusosuutta. Yhdestä osakkeesta maksettu hinta oli keskimäärin 6,46 euroa, ja Sammon konsernitilinpäätöksessä näytettävä kirjanpitoarvo oli 8,49 euroa osakkeelta. Nordean osakkeen päätöskurssi oli 10,15 euroa 30.12.2015. 

Nordean hallitus ehdottaa vuoden 2016 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 0,64 euroa osakkeelta (0,62). Hallitus on myös päättänyt uusista osingonjakoperiaatteista. Nordea pyrkii pitämään pääomarakenteensa vahvana konsernin pääoman hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tavoitteena on kasvattaa osakekohtaista osinkoa vuosittain. 

Jos varsinainen yhtiökokous hyväksyy hallituksen osinkoehdotuksen, Sampo Oyj saa Nordealta osinkoa 551 miljoonaa euroa 30.3.2016.

 Tulos* Nordea Bank AB, 2015
Tulos
Nordea Bank Ab, 2015
Milj. € 2015 2014 Muutos, %
Rahoituskate 5 110 5 482 -7
Liiketoiminnan tuotot yhteensä**) 9 964 9 864 1
Tulos ennen luottotappioita**) 5 270 4 998 5
Luottotappiot, netto -479 -534 -10
Liikevoitto**) 4 791 4 464 7
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa (toiminnot yht.) 0,91 0,83
Oman pääoman tuotto**), % 12,3 11,5
* Jatkuvien toimintojen tunnusluvut (eivät sisällä Puolan myytyä pankki-, henkivakuutus- ja rahoitustoimintaa).
**) Pois lukien kertaluonteiset erät (Q2/2014: uudelleenjärjestelykulut 190 milj. euroa, Q3/2014: Netsin myynnistä saatu voitto 378 milj. euroa ja aineettoman omaisuuden arvonalentumiskirjaus 344 milj. euroa, Q4/2015: voitto, joka saatiin kauppiaspalvelutoiminnan myynnistä Netsille, 176 milj. euroa ennen veroja ja 263 milj. euron uudelleenjärjestelyvaraus).

Seuraava teksti perustuu Nordean 27.1.2016 julkaisemaan tulostiedotteeseen vuodelta 2015. 

Vuosi 2015 oli haastava. Tilanteeseen vaikuttivat poikkeuksellisen matalat korot, markkinoiden myllerrykset ja geopoliittiset jännitteet. Näissä markkinaolosuhteissa Nordeat tuotot kasvoivat 3 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (prosentin euroissa). Kulut pienenivät 4 prosenttia 4,7 miljardiin euroon tavoitteen mukaisesti. Lisäksi luottojen laatu parani vuoden aikana. Näiden tekijöiden ansiosta liikevoitto nousi edellisvuodesta 9 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (7 prosenttia euroissa), pois lukien kertaluonteiset erät. 

Rahoituskate pieneni edellisvuodesta 4 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (-7 prosenttia euroissa). Rahoituskatteeseen kohdistui ankaria paineita, kun korot olivat matalalla. Sen sijaan etenkin säästämisen ja sijoittamisen palvelut kasvattivat tuottoja. 

Nettomääräiset palkkiotuotot kasvoivat edellisvuodesta 8 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (6 prosenttia euroissa). Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä kasvoi 19 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (20 prosenttia euroissa). 

Liiketoiminnan kulut laskivat prosentin paikallisissa valuutoissa laskettuna (-4 prosenttia euroissa), pois lukien kertaluonteiset erät. Henkilöstökulut kasvoivat paikallisissa valuutoissa laskettuna 4 prosenttia, pois lukien uudelleenjärjestelykulut. 

Jatkuvien toimintojen kulu/tuotto-suhde parani 2,2 prosenttiyksikköä 47,1 prosenttiin. Tämä on kaikkien aikojen paras Nordean raportoima kulu/tuotto-suhde. 

Luottotappioiden nettomäärä pieneni 479 miljoonaan euroon. Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta oli 0,14 prosenttia (0,15). 

Tulos kasvoi 11 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna (9 prosenttia euroissa) 3 662 miljoonaan euroon. 

Valuuttakurssimuutokset pienensivät tuottoja ja kuluja noin 2 prosenttiyksikköä, kun lukuja verrataan vuoden 2014 lukuihin. Luotto- ja talletusvolyymeihin valuuttakurssimuutokset eivät vaikuttaneet. 

Konsernin Basel III -säännösten mukaan laskettu ydinvakavaraisuussuhde (CET1) oli vuoden 2015 viimeisen neljänneksen lopussa 16,5 prosenttia, kun se edellisneljänneksen lopussa oli 16,3 prosenttia. Ydinvakavaraisuussuhteen paraneminen perustui riskipainotettujen erien pienenemiseen, jonka vaikutusta ydinpääoman väheneminen tosin jonkin verran heikensi. 

Ensisijaisen pääoman suhde riskipainotettuihin eriin nousi 0,3 prosenttiyksikköä edellisneljänneksestä 18,5 prosenttiin. Vakavaraisuussuhde nousi 21,3 prosentista 21,6 prosenttiin. 

Riskipainotettujen erien määrä laski viimeisellä neljänneksellä 3,4 miljardia euroa edellisneljänneksestä 143,3 miljardiin euroon. Lasku perustui siihen, että sisäisten mallien mukaan laskettu markkinariski pieneni, vastapuoliriski pieneni ja 3. artiklan mukainen puskuri pieneni luottoriskimallien käyttöönoton seurauksena. 

Ydinpääoma oli 23,6 miljardia euroa, ensisijainen pääoma 26,5 miljardia euroa ja omat varat 30,9 miljardia euroa. Basel 1 -siirtymäsäännösten mukainen pääomavaatimus oli 17,7 miljardia euroa ja oikaistut omat varat olivat 31,2 miljardia euroa. 

Nordea toteuttaa kolmen seuraavan vuoden aikana muutosohjelman, jonka tavoitteena on aidosti digitaalinen pankki. Nordea käynnistää useita hankkeita, joilla pyritään hallitsemaan siirtymävaihe mahdollisimman tehokkaasti. Siksi pankki kirjasi vuoden viimeisellä neljänneksellä 263 miljoonan euron uudelleenjärjestelyvarauksen. Muutosohjelma ja samaan aikaan tehtävät investoinnit peruspankkijärjestelmään yksinkertaistavat rakenteita ja vähentävät hallinnon monimutkaisuutta. 

Kuten Nordean vuoden 2015 toisen neljänneksen tulostiedotteessa kerrottiin, konserni suunnittelee juridisen rakenteensa yksinkertaistamista. Tytärpankit Suomessa, Norjassa ja Tanskassa on tarkoitus muuttaa ruotsalaisen emoyhtiön sivuliikkeiksi rajat ylittävien fuusioiden kautta. Asian valmistelu etenee suunnitelmien mukaan. Asia on tarkoitus esittää Nordean varsinaiselle yhtiökokoukselle maaliskuussa. Juridisen rakenteen muutokset edellyttävät muun muassa paikallisten viranomaisten hyväksyntää ja niiden kanssa käytävien keskustelujen myönteistä lopputulosta. 

Lisätietoa Nordea Bank AB:stä ja sen vuoden 2015 tuloksista on saatavilla osoitteessa www.nordea.com.