Sivu lisätty tulostettavaksi ()

Mandatum Life

Vuosi 2015 oli Mandatum Lifen osalta monella tapaa onnistunut ja yhtiön tulos oli kaikilla mittareilla erinomainen. Kustannusliikkeen tulos nousi jälleen ennätyksellisen korkeaksi ja myös riskiliikkeen tulos ylsi yhtiön historian parhaimpaan tulokseen. Lisäksi sijoitussidonnainen maksutulo ja vastuuvelka nousivat edellisen vuoden tapaan ennätyskorkeiksi. Vuoden 2014 lopussa Suomi-yhtiöstä siirtyneen ryhmäeläkekannan haltuunotto sujui suunnitelmien mukaisesti ja vakuutuskannalle pystyttiin tarjoamaan lisäetuja jo heti ensimmäisen vuoden jälkeen.

Vuosikertomus 2015

Mandatum Lifen sijoitustuotot ylittivät vastuuvelan tuottovaateen erityisesti osakesijoitusten erinomaisen tuoton ansiosta. Matalariskisten pitkien korkojen taso pysyi matalana ja erääntyvien korkosijoitusten jälleensijoitusriski säilyy siksi edellisten vuosien tapaan merkittävänä. Matalien korkotasojen takia yhtiö jatkoi vastuuvelan korkotäydennysten kasvattamista ja näin ollen vastuuvelan tuottovaadetta vuosille 2016–2018 on merkittävästi alennettu.

Mandatum Lifen maksutulo nousi yhtiön historian korkeimmaksi. Kasvu oli seurausta onnistuneesta myyntityöstä kaikissa jakelukanavissa. Alan voimakkaan maksutulon kasvun seurauksena Mandatum Life menetti kuitenkin markkinaosuuksia.

Mandatum Life asetti yli kymmenen vuotta sitten uusmyynnissä ydinliiketoiminta-alueikseen sijoitussidonnaisen vakuuttamisen sekä henkilöriskivakuutukset. Tuolloin yhtiön vastuuvelka muodostui lähes kokonaan laskuperustekorollisesta vastuuvelasta ja erityisesti korkean laskuperustekoron (3,5 prosenttia ja 4,5 prosenttia) omaavan kannan osuus kokonaisvastuuvelasta oli lähes 90 prosenttia. Korkean laskuperustekorkoisen kannan verrattain voimakkaan alenemisen seurauksena ja muiden vastuuvelkaerien voimakkaan kasvun myötä korkeiden laskuperustekorkojen kanta muodostaa enää alle 30 prosenttia yhtiön vastuuvelasta.

Kustannustehokkuuden tärkeys korostuu entisestään, kun sijoitussidonnaisen liiketoiminnan painoarvo kasvaa. Yhtiö aloitti kolme vuotta sitten tehostamisohjelman, jonka tavoitteena oli pitää vuonna 2015 organisaation kiinteät liikekulut enintään vuoden 2012 tasolla. Tavoitteeseen päästiin, vaikka samanaikaisesti toteutettiin merkittäviä toimenpiteitä, kuten esimerkiksi rahastoliiketoiminnan aloittaminen ja Suomi-yhtiöstä siirtyneen ryhmäeläkevakuutuskannan haltuunotto. Tehostamisohjelma yhdessä kasvaneiden palkkiotuottojen kanssa nosti yhtiön kustannusliikkeen tuloksen ennätyksellisen korkeaksi jo toisena vuotena peräkkäin. Kustannusliikkeen tuloksen odotetaan seuraavien vuosien aikana kasvavan huolimatta siitä, että kustannusliikkeen tulos on tulevaisuudessa entistä alttiimpi sijoitusmarkkinoiden muutoksille sijoitussidonnaisten säästöjen painoarvon kasvun vuoksi.

Baltiassa riskivakuutuksen maksutulo, riskisummat ja sijoitussidonnaisten säästöjen määrä kasvoivat. Kokonaismaksutulo ja liiketoiminnan tulos jäivät edellisvuotta alhaisemmaksi. Operatiivisen toiminnan rinnalla panoksia käytettiin uusien tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseen. Tulokset ja palaute varainhoidon asiakkaille toteutetusta verkkopalvelusta ja Latviassa lanseeratusta yritysten sijoitussidonnaisesta ryhmävakuutuksesta olivat positiivisia.