Sivu lisätty tulostettavaksi ()

Henkilöstö

Sampo-konsernin työntekijöiden määrä (FTE) oli vuonna 2015 keskimäärin 6 755 (6 739). Suurin liiketoiminta-alue on vahinkovakuutustoiminta, joka työllisti noin 91,4 prosenttia henkilöstöstä. Henkivakuutustoiminnassa toimi 7,7 prosenttia ja emoyhtiö Sampo Oyj:n palveluksessa työskenteli 0,8 prosenttia henkilöstöstä. 

Maantieteellisesti Sampo-konsernin henkilöstömäärä jakautui siten, että Suomessa työskenteli 33 prosenttia, Ruotsissa 27 prosenttia ja Norjassa 20 prosenttia henkilöstöstä. Baltian maiden, Tanskan ja muiden maiden osuus henkilöstöstä oli yhteensä 20 prosenttia. 

Vahinkovakuutuksen kokonaishenkilöstömäärä säilyi entisellään. Henkilöstön määrä aleni Norjassa ja Suomessa, mutta kasvoi Baltiassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Vahinkovakuutuksessa työskenteli joulukuun 2015 lopussa 6 739 henkeä. Ifin Suomen-tytäryhtiö If Vahinkovakuutusyhtiö Oy aloitti 12.10.2015 yhteistoimintaneuvottelut, joiden kohteena on 212 henkilöä Ifin yritysasiakas- ja henkilöasiakasliiketoiminnoissa sekä sisäisessä tarkastuksessa. Yt-neuvottelujen lopputuloksena Ifin henkilöstömäärä vähenee yhteensä 92 henkilöllä, joista 78 työsuhdetta päättyy vapaaehtoisiin sopimuksiin, 11 eläkejärjestelyihin ja 3 irtisanomisiin. 

Henkivakuutustoiminnan henkilöstömäärä kasvoi vuonna 2015 noin 3 prosenttia Suomen-henkilöstön kasvun ansiosta. Henkivakuutustoiminnassa työskenteli joulukuun 2015 lopussa 559 henkeä. Kaikkiaan Sampo-konsernissa työskenteli vuoden 2015 lopussa 6 782 henkeä. 

Henkilöstöstä on lisätietoja saatavilla vuosikertomuksen Henkilöstö-osiosta.